Espoon Matinkylässä asuva Valtteri Viitala ei tarvitse päivittäiseen liikkumiseen autoa, sillä työmatkat ja kauppareissut sujuvat kätevästi julkisella liikenteellä ja kävellen. Golf-harrastus ja kesän lomareissut sujuvat kuitenkin sukkelammin, kun tarvittavat siirtymät voi taittaa henkilöautolla.
”Aikaisemmin lomilla vuokrasimme puolisoni kanssa autoa päivävuokrasopimuksilla, mutta se kävi aika kalliiksi. KINTO Flex -kuukausitilauspalveluun törmäsin jollain some-kanavalla keväällä 2023. Lyhytaikaisvuokraukseen nähden KINTO Flex oli edullinen vaihtoehto. Autoon ei kuitenkaan tarvinnut sitoutua pitkäksi aikaa, kuten leasingsopimuksissa.”
Viitala innostui kokeilemaan KINTO Flexiä. Ensimmäinen tilausjakso osoitti, että auton kuukausitilaus sopii juuri hänen tarpeisiinsa. Nyt Viitalalle ja hänen puolisolleen on kertynyt kokemusta jo viidestä kuukausitilausjaksosta. Vuokrakausien pituudet ovat olleet 1–3 kuukauden mittaisia. Yhden kalenterivuoden aikana auto on ollut käytössä noin 3–6 kuukautta.
”Yleensä vuokraamme auton kesäkaudeksi. Silloin on kiva käydä lomareissuilla, sukulaisten luona ja mökillä. Pääsen autolla myös vaivatta golfaamaan. Kerran vuokrasimme auton talvella, kun teimme kotiin pintaremonttia. Autolla oli helppoa kierrellä kaupoissa katselemassa rakennusmateriaaleja ja sisustustuotteita”, Viitala muistelee.